Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Venonen

- vesille venosen mieli
ympäristöteos Kuopion asuntomessualueella 16.7.-15.8.2010

 

Vene, kalaverkko, puun lehti vai kuun sirppi? Venonen oli kaikkea tätä ja ties mitä, mutta ennen kaikkea muistomerkki metsälle joka oli.

Rakensin venosen vedestä löytämistäni, veden kauniiksi hiomista puunpaloista ja ruostuneesta rautalangasta. Kaikki teoksen materiaalit olivat kierrätettyjä ja itse kerättyjä; mukana oli myös aikaisempien teosteni jäänteitä ja fragmentteja.

Venonen syntyi ja muotoutui vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Se sai lopullisen muotonsa asuntomessujen aikana. Parsin, paikkasin ja tervasin venettä aika ajoin messujen aikana, erityisesti päivinä 27. - 29.7.2010, jolloin myös yleisö saattoi vaikuttaa teoksen muotoutumiseen.

Venonen näkyi, tuoksui ja tuntui, koskettaakin sitä sai.

YLEISÖN KOMMENTTEJA

Äiti kato kaloja, huudahti poikanen.

Ne on kuin koruja, sanoi nuorehko nainen.

Kauempaa näytti ihan kuin joku paistaisi muikkuja auringossa.

Sähän jalostat luonnon taidetta, virkkoi keski-ikäinen mies.

Harjaterästä, rautalankaa ja puunpalasia, ihana! huudahti rehevä nainen.

Kalojako ne on vai lintuja, kysyi moni ohikulkija.

Tervapääskyjä, lausahti nuori mies tarkkailtuaan venosta ravintolan terassilta.

Kuivataanko täällä kalaa, kysyi vaari.

Kyllä se kuuluu tähän maisemaan eikä olohuoneen kattoon, arvioi nuori mies.

Montako kertaa oot tervannut, kysyi terva-asiantuntija. Hän ja muutama muu miekkonen jäi muistelemaan veneen ja suksien tervaamista sekä virittämään keskusteluja erilaisista tervalaaduista ja tervan polttamisesta.

Tervan tuoksu hurmasi monet, mm. nuorisolauman joka ei huomannut sen lähdettä.

Jääkö tämä tähän, kysyi moni. Ei jää, kertoi taiteilija. Prosessi jatkuu toisessa paikassa, ehkä jossakin näyttelytilassa tai puolijulkisessa puistossa tai pihassa järven rannalla.

Positiivisen huomion saattelemana taiteilija joutui viimeisenä työskentelypäivänä, torstaina 29.7. flow-tilaan noin 33 asteen helteessä eikä meinannut malttaa lopettaa. Seuraavana yönä iski Asta-myrsky mökkirantaan, josta venosen palaset on kerätty. Koivu kaatui mökin päälle ja muita isoja puita ympärille. Myrskyn silmässä taiteilija näki sielunsa silmillä miten messualueella Venonen lähtee lentoon, miten ilmassa lentää myös kojuja, kylttejä, lamppuja, koristepansaita, jäätelöä... Mutta onneksi myrsky ohitti Kuopion ja tuhoilta vältyttiin. Ja onni onnettomuudessa: Mökkirantaan kertyi paljon uusia oksia ja puunpalasia vedessä hioutumaan.

Venonen oli yksi neljästä messualueelle toteutetusta ulkoteoksesta, jotka valittiin SARKA-hankkeen kilpailun kautta. Kilpailua ja toteutusta tukivat Pohjois-Savon taidetoimikunta ja Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto. Teoksen toteutuksessa taiteilijaa avustivat Nuutti Korpela ja Mikko Korpela.