Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

KUKKII, valokuva- ja tilateoksia

Kuopion valtuusto-virastotalo, 23.1.- 13.2.2014

Mitä kukkii Kuopiossa keskitalvella? Näyttelyllään Kristiina Korpela vastaa, että eksoottisia kukkasia tietysti, mutta paljon muutakin. Taiteilija heittää ihmisille kysymyksen: Mitä näet kun katsot syvälle kukkaan? Kevään, paratiisin, rakkauden, häät vai hautajaiset, hedelmän, ilmastonmuutoksen… Hän itse on nähnyt kukissa viime aikoina ilmastonmuutoksen, mutta myös kasvien ja värien parantavan voiman.

Korpela kutsuu valtuusto-virastotalon väkeä ja muita kävijöitä mukaan talvisen puutarhan kukittamiseen. Kuka tahansa voi osallistua näyttelyyn omalla "kukallaan", joka voi olla kasvi, kuva tai kirjoitus. Kukkavihko odottaa pöydällä ja osa seinistä on vapaana.

Korpela pyrkii viemään taidetta ihmisten ilmoille epätavallisiinkin paikkoihin. Näyttelyiden lähtökohtana on miltei aina tila johon teos tai näyttely rakentuu. KUKKII -näyttelyssä hän säestää valtuustotalon ympyräisiä muotoja pyöreillä valokuvateoksilla. Osana kokonaisuutta taiteilija käyttää myös aulatilan omia elementtejä, kuten ruukkukasveja.

Kristiina Korpela on kuopiolainen kuvataiteilija, joka työskentelee osittain myös Kapkaupungissa. Sieltä ovat peräisin monien teosten ja näyttelyiden ainekset. Korpela ottaa paljon valokuvia yhdistellen niitä muihin taiteen lajeihin ja tekniikoihin. Hänen ominta aluettaan ovat tila- ja ympäristöteokset sekä installaatiot. Niitä hän on tehnyt yli kaksikymmentä vuotta eri puolilla Suomea ja ulkomailla, Etelä-Afrikan lisäksi mm. Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa.

KUKKII -näyttely on osa Valokuva- ja mediataideyhdistys ry:n Näkyjä -projektia

Kiitokset: Kuopion kaupunki ja Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha (Kapkaupunki)

Näkymä näyttelystä: Rakkauden tila ja Kukkasade