Objective1Arteu-art-network Viidettä kertaa järjestettävään workshopiin osallistui taiteilijoita kaikista EU-maista, kahdesta ehdokasmaasta ja 6 taiteilijaa isäntämaa Itävallasta. Kaikkiaan 38 taiteilijaa työskenteli entisen myllytilan, nykyisen taidekeskuksen tiloissa ja pihoilla Burgenlandin Oslipissa. Saksaksi ilmaistuna ZIEL1KUNST -workshopin teemana oli Diversität und Rivalität eli monimuotoisuus ja kilpailu. Myös globalisaatio, syrjäytyminen ja köyhyys mainittiin kutsupapereissa. Tapani mukaan pidin matkapäiväkirjaa, josta otteita ohessa.
1.6. torstaina illalla klo 22 perillä Oslipin Czelley Mühlessä. 2.6. perjantaina Tutkin takapihojen halkokasat ja seinien viiniköynnökset. Talojen ulokkeet ja syvänteet. Löysin perimmäisestä nurkasta katollisen avovaraston, siellä seisovat kottikärryt ja polkupyörä ynnä kummallisia koneita. Näyttivät hylätyiltä tavaroilta. Tunsin sympatiaa niitä kohtaan.
Päivällä kuljimme laumassa esittelykierroksella ja vilkuilimme kiinnostuneina toisiamme. Jokainen sai valita tilansa tarjolla olevista ateljee- ja näyttelytiloista. Minulle kävi selväksi että haluan ulos, takapihan varastoon: Ajan kottikärryillä ympäriinsä kerjäämässä materiaalia... Tänään sataa, voisin kerätä vettä. 3.6. lauantaina Kiertoajelulla näimme ikkunoissa siistejä, kukitettuja omakotitaloja. Pelargoniat seisoivat riveissä, puut oli huolellisesti sommiteltu. Bussilasti oli sekavassa tilassa: Mitä tehdä?! Missä idea? Vierailimme paikallisen kuuluisuuden veistospuistossa. Vaelsimme valtaisien, sileäpintaisten kiviveistosten välissä muovipussit jaloissa, koska pitkä ruoho oli märkää. Vettä satoi, olimme samassa liemessä mutta meillä oli jano. Kirsikoita sai poimia puista ja ateljeessa tarjottiin viiniä. Väsyneinä joskin jo hilpeässä mielentilassa istuimme päivän päätteeksi vanhan Schleiningin linnan konserttisalissa. Tulta ja kukkia! Sitten Memento Mori, muista kuolemasi, viulun kera. Ikkunoista tunki sisään vihreää, pihoilla ja käytävillä kohtasimme järkyttäviä tilateoksia kuten rutistuneita autoja pinona korkeaa kiviseinää vasten. Linnan ruokasalissa, kukkuraisten lautasten ja moninaisten viinien äärellä kommunikaatio alkoi pelata. Tunnelma kohoili ja huulet sinkoilivat. 4.6. sunnuntaina Päivemmällä kirkonkellot soivat, käki kukkui ja taiteilijat säntäilivät ympäriinsä. Joka toinen aikoi käyttää tietokonetta, minä en. Kannoin kaikki huojuvat tikkaat, noin puoli tusinaa, ja särkyneet lapiot & haravat takapihan verstaalle. Muuan taiteilija etsi konetta jonka nimeä ei tiedä, moni etsi ideaa. Maalarit pingottivat kankaitaan, etsivät värejä.
Täällä takapihalla on hiljaista, mitä nyt joku tikka puuta hakkaa. Paljon puuta on ympärillä ja puita. Puupöytä, tuoli. Romuvaraston nurkalla kasvaa viljaa. Kivenheiton päässä on entinen sikala, johon on rakennettu vesiklosetti. Pytty keskellä tyhjää tilaa, putkia ja johtoja, eikä sitten muuta. Paitsi yksinäinen lamppu siankaukaloiden yllä. Saattaa olla tilateos. Viihdyn takapihoilla, löydän historiaa jota yritetään kätkeä. Kerään sadevettä jolla pesen vanhat ja risat tavarat; se on seremonia. Ennen kuolemaa, unohdusta. Diversity on tikkailla kiipeämisen monimuotoisuus. Rivality, kilpailu? Kenellä on parhaat tikkaat. Who has the best ladders? Wer hat die beste Leiter? Minulla on kylmää kahvia. Klo 17 kylmää olutta. Omena. Sataa. Tutkin kottikärryjen muotoa. Sateen välissä kävelen ympäri yhä etsien. Löydän puun alle kaatuneet tikkaat, oksia verhonaan. Sommittelen tikkaita kivimuuria vasten. 5.6. maanantaina Illallisella perustimme vastapainoksi äänekkäästi loilottaville etelämaalaisille ironisen "Nordic Alcoholic Countries"-seuran. Illallinen oli runsas ja pitkä: oli soppaa, aitoa Wienerschnitzeliä ja pullamössöjälkiruokaa kerman kera. Ja tietysti olutta. Tuhdisti syövät nämä itävaltalaiset. Arjen koittaessa tehostin keruutoimintaa ja löysin lukuisia jätelavoja aidatulta alueelta takapihan tuolta puolen. Sieltä kävi aamulla pyydyksiin komeita rukkasia ja sieviä kukkakuvioisia hanskoja, jalaton nukke, sininen eläin (laji tuntematon), maailmankartta ja muovinen kukkakimppu. Tänään oli ohjelmassa Offene Fenster eli ihmisiä saapui läheltä ja kaukaa ihmettelemään taiteilijoiden työskentelyä. Muuan karvahattuinen papparainen ajoi ylpeänä pihaan vanhalla mopollaan ja halusi mielellään tulla kuvatuksi.
Vierailijat kertoivat minulle että teen näköjään Arte Poveraa ja että hansikas on die Handschuch (feminiini) ja rukkanen on der Fausthandschuch (maskuliini). Haastattelussa Itävallan TV:hen puhuin sujuvasti englantia ja saksaa sekaisin, toivottavasti ymmärsivät jotain. Aurinko paistoi hetken ja meni taas pilveen. Moni on ihmetellyt miten tarkenen työskennellä ulkona. En ole huomannut siinä mitään ongelmaa. Kello 16.55, käen kukkuessa, S voihkaisi että vielä kaksi tuntia pitäisi olla apinoina. Tai sirkuspelleinä, sanoin minä, minulla kun on nämä tikkaat ja menopelit. Kiipeämiseen kannattaisi käyttää hanskoja, neuvoi muuan rouva, ei tule tikkuja sormiin. Illallisella saimme S:n kanssa naurukohtauksen kun vodka-huoneen herra S3 alkoi lähennellä. Siinä meinasi penkki kaatua. J kertoi aloittaneensa tänään akvarellien maalaamisen 20 vuoden tauon jälkeen. On hienoa olla osaamatta, totesimme, on avoin olo. S2 puurtaa ja puurtaa väripapereittensa kanssa vaikka pitäisi mennä jo nukkumaan. Minä menen, sillä tikkaat huojuvat. Aamu on iltaa viisaampi. 6.6. tiistaina Hei appelsiini, tervehti S koska olin vetäissyt päälleni kepeän appelsiinipaidan. Kohta oli pihalla ringissä oransseja pohjolan asukkaita nauramassa. Sitten alettiin kiertää kehää. Yhdellä ja toisella sattui olemaan oranssia päällä, mutta enempi villapaitatyyppistä asustetta. Verstaalla ryhdyin nikkaroimaan hajoavista tuoleista lisää huojuvia tikkaita. H ihmetteli että mikä on sanoma ja kertoi että Itävallassa pojilla on ollut tapana kiivetä tyttöjen luo aittoihin tikapuita pitkin. Are you going to escape, kysyi nuori mies H2. Joo, karata EU:sta. Z mietti ääneen että mitäköhän se aikoo laittaa tikkaiden yläpuolelle. Minulle tuli mieleen Millerin hymy tikkaiden juurella. Välipalaksi Z paistoi meille tytöille viimeisen munan ja kehotti laittamaan paprikaa päälle. Hän myös lahjoitti nipun tahraisia kumihanskoja mahdollisia teoksia varten. Moni odottaa matskuja koska toimitukset viipyvät. Minä en, käytän sitä mitä käsillä on. Mutta paikkaa etsin, koska monen mielestä teos ei voi olla takapihalla, missä unikot kukkivat.
7.6. keskiviikkona Luxenburgin säveltäjäkin saapui elävänä illan pippaloihin, joten kaikki EU-maat olivat koossa, edustettuina, mikä näyttää olevan ensisijainen tavoite. Aika alkaa loppua ja työt pitäisi saada tehdyksi, mutta materiaalit viipyvät. R:n pakettiauto toimii kyllä antoisana työkaluvarastona ja valokuvaaja H häärii avuliaana pihalla jos vain arvon taiteilijat tietävät mitä tahtovat. Minä aloin tietää, joten otin vastaan M:n houkuttelevan tarjouksen lähteä käväisemään junalla Wienissä. Ennen karkumatkaa kävin S:n kanssa keräämässä lähipelloilta materiaalia hänen hää-performanssiinsa: unikoita ja kakkaroita. Ohitimme sikalan jonka vintiltä bongasimme nukkuvan menninkäisen. Avonaisesta luukusta, vällyjen alta pilkisti pää joka myöhemmin tunnistettiin P:ksi.
Wienin karkulaisjoukkue koostui Kreikan, Kyproksen, Latvian, Romanian ja Suomen edustajista. Joukkue juoksi viinipeltojen ja unikkokumpareitten lomitse juna-asemalle. Wienissä suunnistettiin Modernin taiteen museoon missä nähtiin lihatiskejä, sukuelimiä ja verta. Ei mitään uutta auringon alla. Kreikkalainen tarjosi jälkiruuaksi cappucinot. Sitten hajaannuttiin kukin tahoillemme, minä Kunsthalleen kertaamaan Summer of Lovea, 60-luvun psykedeliaa ja pop-taidetta. Hauskaa oli joskin aika levotonta ja kuumaa, joten istuin pihalle puiden varjoon syömään viilentävän jätskin. Palasimme Wienistä kaihoisia kreikkalaisia kansanlauluja laulaen, A myös tanssi kädet levällään kuin Zorbas. Kotiportilla seisoi morsian S valkeassa häämekossa kakkarakimppu kädessään. Kreikkalainen asettui sulhoksi ja kuvia otettiin. Takapihalla minun kottikärryjeni rukkas-lasti oli kipattu nurmikolle ja kärryt viety. Torstaina 8.6., toivoa? Aamulla löysin kottikärryt polttopuulastissa grillin vierestä. Kippasin puunjämät siihen ja otin kärryt taas haltuuni. Jatkoin takapihalla tikkaiden sommittelua ja nikkarointia. Kyhäsin risoista tuoleista ja laudanpätkistä lisää huojuvia tikkaita ja kärräilin niitä myös etupihan valkealle seinustalle katsastettavaksi. Ja kyyhkyslakan alle. Eestaas. Yläkerran ateljeissa työskennelleet joutuivat muuttamaan koska sinne oli buukattu jotkut juhlat. J huokasi menettäneensä operaatiossa kaiken energiansa ja R oli hyvin hyvin vihainen koska oli jo maalannut seinälle punaista. Satoi vettä ja S:lläkin oli taas hermot pystyssä.
Minun löytötavarani alkoivat asettua paikoilleen, järjestys hahmottui. Ja muuttui. Sain apua P:ltä joka perusteli että tuoli ei kuulu joukkoon koska sen funktio ei ole kiipeäminen. Pään funktio on ajatteleminen ja siksi hän aina perustelee mielipiteensä. Silti hän tykkää teoksesta. J2 vaati siirtämään tikkaat etupihan valkeaa seinää vasten, että syntyy tarpeeksi kontrastia. Selitin että me pohjoisessa haluamme mielellämme sulautua maisemaan, olla osa sitä. Ou jees, hän virkkoi, meillä etelässä ollaan totuttu kovaan valoon ja voimallisiin kontrasteihin, tee niin kuin sinusta tuntuu. D valoi touhukkaasti ihmisten käsiä kun oli lopultakin saanut oikeat ainekset, vaaleanpunaista vahaa ja oikeaa kipsiä. Jokaiseen käteen piti löytyä myös osuva esine. Löytyi mm. korkinavaaja, hiiri ja sivellin tietenkin.
M:n rankkaa nais-videota säädettiin pyörimään piha-ateljeehen, naapurissa K esitteli ylpeänä röpelöistä palloa jonka oli saanut ehjänä uunista ulos. Siitä oli tuleva hänen 1. installaationsa. Se oli vaikuttava ja niin oli hänen väliaikainen keraamikkapajansakin. Minä löysin varaston takaa hassun vinon kattilan jonka otin tykötarpeiksi pesuoperaatiooni. Kun kannoin sitä läpi pihan, keittiön rouva kysyi että tiedänkö mikä se on? No sianihra-astia, kertoi hän nauraen. Löysin lopulta myös oluthanan mutta sieltä sain tuoppiini vain vaahtoa, kunnes H näytti oikeat otteet ja sain tuopin täydeltä kimmeltävää nestettä virkistykseksi. Illalla muuan ravintola ja sponsori syötti meidät kaupungilla (joka päivälle oli sponsorinsa, kiitos!). Oli Wienerscnitzeliä, oli juomaa jos jonkinlaista ja jälkiruuaksi struudelit. Tschüss ja hölkyn-kölkyn: Me pohjoiset kansat nauroimme niin että kyyneleet tirskahtelivat silmistä ja jopa vakava J sai hymyn huulilleen. S nimittäin suomensi vitsin jonka Z oli kertonut englanniksi. Siinä jänis meni yhä uudestaan kauppaan ostamaan porkkanajäätelöä, ja huonostihan siinä kävi. Vaan meilläpä oli hyvät fiilikset. Ehkä julkaisemme joskus Pohjoisten kansojen kuvitetut vitsit.
Perjantaina 9.6. J2 ja S2 ripustivat suuressa salissa peilikeinuja metalliketjuilla korkealle kattoon. Työkaluina kepit ja korkeat tikkaat. Niitä ei minulle anneta... EU-kehään on tulossa 24 särkyväistä keinua, liikeradat törmäävät vastakkain. Hurja visio, hurja J2 tietää mitä tekee, ja joutilaat auttavat.
Ihailin rakennustöitä, siirtelin omia tikkaita sentin sinne toisen tänne. Join virvokkeita puun alla ja odotin pimiössä viipyvää S:aa. Häneltä taisi kulua koko yö hääkuvien ja loistavan EU-ringin (sormus) parissa. Olin kutsunut pohjoiset kansat klo 10 lyhyelle tutkimusretkelle sikalaan. Lopulta S astui ulos pimiöstä ja tokaisi: Paskakuvia! Olimme siis valmiit. Hiukka rähjääntynyt retkikunta vaelsi sikalan ovelle. Avasin ruostuneen salvan ja simsalabim: Paskapönttö seisoi siinä, orpo lamppu sen yllä ja järjettömiä piuhoja sikinsokin ympärillä. Pohdiskelimme onko tämä vessanpöntöllä ja terassilla varustettu yksiö vai tilateos vai sikopaimenen huumoria. Kun aamunaurut oli naurettu, vaelsimme seinänvieriä pitkin takaisin S:n pimiöön katsomaan paskoja morsiuskuvia. S poimi altaista parhaita ja näytti myös roskakattilan roskia. Ne olivat hienoja, piikikäs (tähtinen) EU-sormus loisti kauniin morsiamen sormessa, joka kärsi. Suorastaan tihkui verta, tai kehitysnesteitä. Alkoi näyttää siltä että työt valmistuvat, jotkut yötä myöten, ja kaaos väistyy. Aurinkokin ilmestyi taivaalle ja musikantit kantoivat pihalle soittimiaan. Join aamuolutta (!) koska työ oli tehty ja viimeistely käsillä. Tungin paperitolloja seinän mustiin reikiin, asettelin jonkun kiven tikkaiden tueksi ja keräsin pois turhat rukkaset ja rönsyt. K sanoi että relax, it's ready. Pölkky ja puomi kelpasivat joukkoon koska ne eivät ole istumista varten. Vain varjot puuttuivat, siis valot. Saatoin antautua musiikille jota pieni mutta kansainvälinen orkesteri hapuillen soitti, ja katsella kun kaunis M viimeisteli pientä sävellystään puun alla. Tuntui täyteläiseltä. Iltapäivällä tein tutkimusretken M:n kanssa Oslipin keskustaan. Siellä kaikki oli ylen siistiä ja laitettua. Talot somia, puut ja ruusupensaat leikattuja ja kukkapenkit hyvin organisoituja. Tuli kaipuu villiin yksinkertaisuuteen. Täällä me elelemme hyvin syötettyinä ja juotettuina, EU-rahoitettuina 10 päivää. Mitä ne meistä villi-ihmisistä tahtovat? Mitä saavat?
Illansuussa tein rehtiä työtä eli siivosin ja näppäilin tuokiokuvia siinä sivussa. S leikkasi S2:n tukkaa terassilla. S2 oli riehakkaalla tuulella ja halusi uudistua saatuaan vohvelipäänsä valmiiksi. Mr. D liimaili tyynenä EU-lippuja kyyhkyslakkaan. Kadonnut taiteilija S3 ilmestyi, mistäkö? He was enjoying his life, of course. Wienissä, ystäviensä luona, koska siniset maalaukset valmistuivat heti ensimmäisenä päivänä. Ne esittivät EU-lippua ilman tähtiä, I suppose. Lauantaina 10.6. avajaiset ja päättäjäiset K filosofoi ääneen pihapöydän ääressä, keittiön ikkunan alla. Pöydän ympärillä on käyty monet pienet ja isot keskustelut. K:lla on laaja teoreettinen suunnitelma teoksestaan mutta sade on toistaiseksi estänyt toteutuksen. R pohdiskeli josko hänen teoksensa alkaa valua kun se ripustetaan ulkoseinälle. Ja entäs jos tikkaat kaatuvat katsojien päälle? Paksu taiteilijatarvikekatalogi makasi keittiön pöydällä: Kaikkea on periaatteessa saatavilla. Monet tilasivat katalogin houkuttelevia matskuja, mutta saivat mielestään huonompia ja liian myöhään. Sää on ollut huono, työtila levoton, ripustuspaikoissakin on toivomisen varaa...
Mutta keittiössä J ja S ripustavat ahkerasti keittiökapineiden joukkoon herkkiä akvarelleja ja vaikuttavia valokuvia. J2 operoi juhlasalissa ottaen suvereenisti haltuunsa melkein koko salin. Seinillä seisoi ihmisiä kreikkalaisissa ja itävaltalaisissa maalauksissa, ja hyllyiltä ojentuivat skotlantilaiset kädet, huom. eivät brittiläiset. Piha sai väriä R:n valtavasta värikankaasta joka ripustettiin Mühlen yläikkunoista alas, suuren avustajajoukon hääriessä ympärillä. Tikkaita tarvittiin monet, samoin miehiä, ja nuori taiteilijatar R loisti tyytyväisenä. Musikantitkin riensivät tikkaiden tueksi. Hieno performanssi!
Minun risoissa tikapuissani on yksi sininen väri ja yksi keltainen, loput ovat puun värejä. Pohjoista pelkistystä, niukkuutta vai köyhyyttä? Who has the best ladders? Kysyn vaan. Ilta toi dramaattiset varjot seinille ja ylle tumman taivaan tähtineen, sekä hymyn tikkaiden juurelle. Porsaanpaistin tuoksu kantautui jo nenään kun S ja J vielä asettelivat hääkuvia romanttisten maalaiskapistusten keskelle. Henkilökunta asetteli viinilaseja pöydille ja kutsuvieraat jo vaelsivat läpi näyttelytilojen, kun me pohjoiset kansat vääntelimme vielä nauloja ja vitsejä etteivät hermot mene. Pistorasiavitsi: Kuka helvetissä on lyönyt sian seinälle?! En minä ainakaan, huusi ohikiitävä Mr. D. Aikataulussa oltiin ja notkuvien pitopöytien äärillekin ehdittiin.
Sunnuntaina 11.6. yö ja aamu Sitä hän ei tehnyt vaan haki mustapukuisena punapukuisen S:n hurjaan tanssiin, joka pyöri villisti keinuympyrän keskellä ja ympärillä. Eipä aikaakaan kun tanssiin yhtyi taiteilija toinen toisensa jälkeen. Vieraat katsoivat hetken ns. monttu auki, mutta ryhtyivät kohta itsekin liikehtimään. Myös keittiöhenkilökunta villiintyi liehumaan lattialle. Kehkeytyi oikeat hurmostanssit kun riehakkuus lisääntyi yötä myöten. Musiikki soi kovalla äärestä laitaan, rockista tangoon. J avasi poninhäntänsä ja K ryvetti vastapestyt housunsa. X pyöri vinhasti pussihousuissaan ja D tyylikkäästi vain hiukan ratkenneessa kiltissään. Menin nukkumaan ennen aamua, koska aamulla oli aikainen lähtö Wienin lentokentälle. Nukkuminen oli teoreettista koska meteli jatkui neljään, puoli viideltä alkoivat kuljetukset lentokentälle. Meidän seitsemältä lähtevään pikkubussiin kömpi muutama miekkonen suoraan karkeloista, tukka pystyssä ja silmät onnellisesti harittaen. Bussissa tuumailin että mikä parasta oli Oslipissa ollut? No nämä hassut ihmiset, vaikkakin vaitonaiset alussa ja nyt taas. Niiden näkeminen ja niiden työskentelyn katsominen. Puhuminen ja varsinkin kuunteleminen. S:n kanssa sain puhua hupaisaa suomea, muiden kanssa ruotsia, saksaa, englantia ja viittomakieltä. Jotain ymmärrystä karttui, jotain outoa tuli näytettyä yleisölle. Jotain oudosti vaikuttavaa tuli nähtyä kuten H2:n työpöytä-installaatio ja N:n rintanapit, joita hän jakoi kuin kunniamerkkejä, kullekin laatunsa mukaan.
Nämä päiväkirjaotteet ovat minun henkilökohtainen tulkintani workshopista, yksi 38:sta erilaisesta. |
