Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tähdet putoavat

Luovien alojen keskus Myllyn vuosinäyttely Poikkeus,
Varkauden kaupunginkirjasto, Varkaus 2021

Tilateokseni Tähdet putoavat oli esillä Varkauden kirjastossa 4.10.- 30.11. osana Myllyn vuosinäyttelyä Poikkeus. Teos oli koottu afrikkalaisista indigokankaista ja aarteista, mukana myös omia kokeilujani. Olen asunut ja työskennellyt Nigeriassa ja Etelä-Afrikassa keräten sekä perinteisiä että moderneja indigokankaita. Teokseni rakensin traditionaalisista nigerialaisista solmuvärjäyksistä ja eteläafrikkalaisten ystävieni tuotannosta ja kangastilkuista.

Teoksessa oli mukana myös aarteita, Afrikan tähtiä jotka hankin arkkipiispa Desmond Tutun nimikkokirkon kirppiskaupasta Kapkaupungissa (kuva alla). Tutu toimi aktiivisesti rotusorron vastaisessa kamppailussa. Koronan myötä eriarvoisuus alkoi jälleen lisääntyä koska kaikille ei riittänyt rokotuksia ja hoitoa.

Alla kuvassa Tähdet putoavat kirjastosalista katsottuna. Kirjasto näyttelytiloineen oli inspiroiva paikka ripustaa moniulotteisia teoksia.

Olen saanut rikkaita kokemuksia ja lahjoja afrikkalaisilta ystäviltäni yli 30 vuoden ajan, niitä jaan taiteeni kautta muillekin. Kiitän ystäviäni:

Nigerian värjärimummot, ompelija Lucy Ali, taiteilija Segun Adeku, prof. Retha de la Harpe / CPUT, kuvataiteilija Jill Trappler, tekstiilitaiteilija Antoinette du Plessis ja muut Swayn tekstiilitaiteilijat

© 2024 Kristiina Korpela